Opiskelijatoimikunta 2024
Opiskelijatoimikunnan toimikausi on kaksi vuotta, noudattaen samaa rytmiä kuin hallituksen ja hallituksen alaisten muiden toimielinten toimikaudet.
Opiskelijatoimikunta on ammattiliiton opiskelijajäsenistä koostuva asiantuntijaryhmä, se toimii opiskelijoiden äänikanavana ammattijärjestössä. Opiskelijatoimikunta valvoo jäsenten etuja koulutuspoliittisissa ja työelämäasioissa sekä edistää opiskelijoiden järjestäytymistä oman ammattiliittonsa jäseniksi.
Opiskelijatoimikunta järjestää myös tapahtumia Nuolen opiskelijajäsenille.
Jäsen
Emmy Narmala-Orava
Olen Emmy Narmala-Orava, ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelija Humakin Turun kampuksella.
Jäsen
Miro Korhonen
Olen liikunnan yhteiskuntatieteiden opiskelija Jyväskylän yliopistosta. Opiskelen tällä hetkellä ensimmäistä vuotta ja toimin Sporticus ry:n Nuoli-vastaavana.
Jäsen
Jonna Pukkila
Opiskelen Kajaanin ammattikorkeakoulussa liikunnanohjaajaksi ja toimin ainejärjestö Loikka ry:n hallituksessa nuolivastaavana. Vapaa-ajalla tykkään liikkua luonnossa, urheilla monipuolisesti ja harrastan urheiluammuntaa.
Jäsen
Maiju Kilpeläinen
Olen Maiju, toisen vuoden liinunnanohjaaja opiskelija Lapin ammattikorkeakoulusta ja toimin meidän opiskelijajärjestömme Liika ry:n Nuoli-vastaavana. Vapaa-ajalla tykkään liikkua monipuolisesti ja haluankin kaikkien löytävän liikunnan tuoman ilon!
Jäsen
Jenni Roppo
Opiskelen yhteisöpedagiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK:ssa Mikkelin kampuksella. Toimin opiskelijayhdistys Sokka ry:n Nuoli-vastaavana.
Jäsen
Mari Vähämaa
Olen liikunnanohjaaja opiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk:ssa, tarkemmin vielä Savonlinnan kampukselta.
Jäsen
Janniina Sipilä
Olen Janniina Sipilä Sohva Ry:n nuolivastaava Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulusta Savonlinnan kampukselta. Opiskelen toista vuotta liikunnanohjaajaksi. Vapaa-ajallani tykkään puuhata koirieni kanssa, ratsastaa sekä käydä kuntosalilla.
Jäsen
Veera Lehtinen
Opiskelen liikunnanohjaajaksi Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen kampuksella. Toimin opiskelijayhdistys Tahkon Talli ry:ssä Nuoli-vastaavana.
Jäsen
Tanja Saukko
Olen Tanja, Interaktio ry:n Nuoli-vastaava. Opiskelen yhteiskuntatutkimusta Tampereen yliopistossa keskustakampuksella.
Vapaa-ajallani harrastan Taekwondoa ja uintia.
Jäsen
Kosmo Heinonen
Opiskelen yhteisöpedagiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK:ssa Mikkelin kampuksella. Toimin opiskelijayhdistys Sokka ry:n Nuoli-vastaavana.